Tieturvakorttikoulutus

 

Lisätiedot:

040 3236721 Päivi Kettunen

 

Määritelmä: ( Tiehallinto )

Tieturva on koulutusohjelma, jolla Tiehallinto yleisten teiden pitäjänä varmistaa tiellä työskentelevien perehdytyksen työpaikan liikenteen aiheuttamiin vaaratekijöihin


Pätevyysvaatimukset turvallisuusasioissa yleisellä tiellä tehtävässä työssä

Tavoitteena on lisätä sekä työnjohdon että erityisesti työntekijöiden tietämystä tiellä työskentelyn turvallisuudesta ja turvallisista työtavoista. Tavoitteena on myös yhdenmukaistaa liikenteenohjausta ja käyttäytymistä tiellä tehtävässä työssä.

Tiehallinto edellyttää yleisellä tiellä tehtävään työhön ja työn johtamiseen osallistuvalta henkilöltä pätevyysvaatimukset, jotka kyseinen henkilö täyttää Tieturva-koulutuksen käytyään. Koulutuksesta annetaan todistus ja Tieturvakortti kirjallisen kokeen hyväksytystä läpäisemisestä. Todistus on voimassa viisi (5) vuotta. Pätevyyden jatkamiseksi käydään uudestaan se Tieturva-kurssi, johon henkilöllä on pätevyys. Koulutukseen on hakeuduttava Tieturvakortissa ilmoitetun viimeisen voimassaoloajan kuukauden kuluessa tai ennen sitä.

 

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) vastaa hyväksyttyjen kouluttajien sekä myönnettyjen Tieturvakorttien rekisteröinnistä. SPEKin kotisivuilla http://www.spek.fi (> koulutus > tieturvakoulutus) on yleistietoa Tieturvakortista ja lähiaikoina järjestettävistä koulutustilaisuuksista. Korttiasioissa palvelee SPEKin Tieturva-korttineuvonta, puh. (09) 476 11 301, sähköposti tieturva.kurssit@spek.fi

Tieturva-koulutusta järjestävät oheisessa luettelossa mainitut Tiehallinnon hyväksymät Tieturva-kouluttajat.

 

Tieturva -koulutusvaatimukset ovat seuraavat:

Tieturva 1 -koulutus vaaditaan:

  • henkilöltä, joka osallistuu tiellä tehtävään tienpitoon liittyvään työhön

  • tie- ja päällystysmateriaaleja kuljettavan auton kuljettajalta

  • työkoneen kuljettajalta muussa kuin kertaluonteisessa työssä

  • muussa työssä yleisellä tiellä työskentelevältä

  • Tieturva 2 -koulutukseen osallistuvalta

Ei vaadita:

  • esimerkiksi suojatussa kaapelikaivannossa työskentelevältä asentajalta, jota johtaa Tieturva-koulutuksen käynyt työnjohto

  • tietyökohteisiin liittyvältä kertaluontoiselta
    tavarantoimittajalta (puutavara, jne.); ajoneuvonosturin, betonipumppu- ja -auton kuljettajalta ym. vastaavan tyyppisissä lyhytaikaisissa erikoistehtävissä toimivilta

  • muussa kertaluonteiseksi luettavassa tehtävässä toimivalta

  • lyhytaikaisessa työssä Tieturva-koulutuksen käyneen valvonnassa työskentelevältä

www.tiehallinto.fi.jpg

...

Klikkaa hiirtä tulityökortin päällä nähdäksesi tulevat kurssit!

...

tieturva1kortti.jpg
...

Tieturvakortti

acc_consulting_etusivulle.gif